Lapsivalokuvaus on perinteinen tapa ikuistaa lapsen kasvua. Mukavia muistoja voi kerätä jo odotusajalta raskauskuvien muodossa. Newbornkuvaus, vauvakuvaus ja lapsikuvaus puolestaan ikuistaa perheen pienimmät ja heidän kasvunsa vauva-ajoista alkaen valokuvaan. Vauvakuvaus ja 1v kuvaus ovatkin yksi suosituimmista lapsikuvauksista.
Vauva- ja lapsikuvaus toteutetaan aina lapsen ehdoilla. Kuvaustilanteesta luodaan mukava ja rento kuvaushetki, jolloin lapsi saadaan ikuistettua aidoimmillaan. Valokuvaajana on aina hauska heittäytyä lapsikuvaukseen hassuttelemaan ja ikuistamaan mielettömän suloiset hymyt ja iloiset naurut. Valokuvaajana onkin palkitsevinta kun saa omalla heittäytymisellä lapsen aidoimmillaan mukaan kuvauksiin.
Lapsikuvaus voidaan järjestää lapselle tutussa miljöössä, lapsen kotona tai liikkuvan kaluston ansiosta valittuun paikkaan kasatussa studiossa. Yksilö- ja sisaruskuvien lisäksi lapsikuvauksiin voidaan ottaa mukaan koko perhe. Vuosittaiset perhekuvat lapsikuvauksen yhteydessä ovatkin monille jo tuttu tapa ikuistaa upea perhepotrettikuva. Valokuvaan lapsikuvauksia Oulussa ja Oulun lähialuella, mutta sopimuksen mukaan kuvauksia voidaan järjestää muuallakin.
Ota rohkesti yhteyttä, tehdään yhdessä upeita kuvia. Saat huippulaatuiset valokuvat, nopealla aikataululla nettigalleriaan ilman pitkiä odotusaikoja. Tutustu newborn- ja lapsikuvauksen portfoliooni. Toivon, että pidät tyylistäni ja haluaisit saada upeita kuvia lapsistasi ja perheestäsi.
portfoli
Yhteystiedot